maanantai 20. lokakuuta 2014

Liian vanha

Viime päivinä olen tuntenut itseni ikävuosianikin vanhemmaksi. Työmarkkinoilla 45 tuntuu olevan ihan sama kuin 65, yhtä suuret mahdollisuudet lienee työllistyä. Eikä naamakuva saati videoesittely taida tässä iässä juuri olla eduksi. Ei sillä että liikkuvaan kuvaan edes lähtisin näillä kilometreillä. Ellei ihmeitä tapahdu.

Tuntuu turhauttavalta yrittää laatia vetäviä ja erottuvia hakemuksia, jos työnantajat kuitenkin tuijottavat vain syntymävuotta ja siirtävät hakemuksen suoraan mappiin Ö. Olen toki nähnyt sellaisiakin työpaikkailmoituksia (ja vastannut niihin), joissa sanotaan hakijan voivan olla joko uransa alkutaipaleella tai työelämää nähnyt konkari. Mutta onko se oikeasti totta? Ovatko kaksvitoset ja nelivitoset ikinä samalla viivalla vähäisistä työpaikoista taisteltaessa?


Tässä vaiheessa pitäisi olla jo työuraa takana vähintään se 20 vuotta. Ennen vanhaan useimmilla oli vakivirka parikymppisestä hamaan eläkeikään saakka, mutta enää se ei välttämättä mee niin. Itsekin olen juuttunut itseni etsimisen mikä-mikä-maahan, vaihdellut työpaikkaa ja -alaa ja hieman alle kolmekymppiseksi asti asuinpaikkaakin enemmän kuin lääkäri määrää. Nyt en enää halua asuinpaikkaa vaihtaa, vaikka töitä tuntuukin olevan vaikea löytää täältäpäin.


Tulin jokin aika sitten liittyneeksi Jari Sarasvuon postituslistalle. Ensimmäisessä saamassani viestissä hän kirjoitti: 

Täytän yhdeksän kuukauden kuluttua 50 vuotta. Olen käynnistämässä työurani ja elämäntehtäväni jälkimmäistä puoliskoa. Jos voimat riittävät ja minä yhä kelpaan, haluan palvella ihmistä vielä toiset 25 vuotta.

Uskon tekeväni jälkimmäisestä vuosisatavartista hedelmällisemmän ja viisaamman matkan, kuin mitä sain aikaiseksi ensimmäisen kvartaalin aikana.

Julkisuuden henkilölle tämä ehkä onkin mahdollista. Mutta entäs me työnantajien hylkimät tavikset? Ehkä meilläkin olisi vielä annettavaa ympäröivälle yhteiskunnalle muussakin kuin kuntouttavan (pakko)työtoiminnan muodossa. 

Ihmisen elinikä pitenee ja työurienkin kuulemma pitäisi. Mutta kuka vielä arvostaa ja edes huolii yli nelikymppistä työnhakijaa? Maailma on kääntynyt väärinpäin.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Takaiskuja

Työvoimakoulutushaastattelua edeltävänä yönä näin unta, että laskeuduin korkeita, kapeahkoja, kaiteettomia portaita alas kieli keskellä suuta koko ajan peläten, että putoan. Mietin vaan etten saa katsoa alas ettei rupea huimaamaan.

Erään tulkinnan mukaan portaiden laskeutuminen unessa merkitsee sitä, että alitajunta haluaa kertoa minulle jotakin. Ja jos laskeutuu ahtaassa ja hankalassa portaikossa, joutuu valve-elämässä ottamaan takapakkia.

Kyllä alitajunta tietää. Parin päivän lomareissulta palatessani pöydällä odotti kirje te-toimistosta. Teille ei ole voitu varata opiskelijapaikkaa koska sopivia hakijoita oli enemmän kuin opiskelupaikkoja. Hakijoita oli ollut 64 ja hyväksyttyjä 12.

Eikä ne takaiskut siihen loppuneet. Sähköpostiakaan en ollut reissussa lukenut. Onneksi, ettei olis mennyt fiilikset. Postilaatikossa odotti nimittäin ikävä viesti perintätoimistosta.

Hei,

kiitos viestistänne.

Olemme selvittäneet yrityksen osoitetietoja ja voimassaoleva osoite on tuo meillä jo tiedossa oleva, mutta perintäkirjeet palautuvat siitä huolimatta.

Olemmekin tarkistaneet velallisyrityksen luottotiedot ja maksuhäiriömerkintöjä on useampia, joten emme suosittele, että käytämme haastemiestä viemään velan tiedoksi velalliselle.

Tässä vaiheessa perintä keskeytyy, ei kuitenkaan pääty. Tulemme selvittämään osoitetietoja jälleen puolen vuoden päästä. Mikäli osoite on edelleen sama, tarkistamme jälleen luottotiedot. Jos luottotiedoissakaan ei ole tapahtunut parannusta, perintä tullaan perumaan.

Mikäli kuitenkin haluatte, että käyttäisimme haastemiestä ja edistäisimme perintätapauksen tässä vaiheessa käräjäoikeuteen, tulisi teidän maksaa oikeudenkäyntikulu 86,00 euroa, jonka käräjäoikeus laskuttaa meiltä. Tämän kulun voi tosin lisätä vaatimuksiin velalliselta.

Kuinka haluatte asiassa toimia? Edistämmekö perinnän oikeuteen ja te maksatte 86,00 euron oikeudenkäyntikulun vai tarkistammeko osoitteen myöhemmin uudelleen ja katsomme mille tilanne näyttää silloin?

Jäämme odottamaan vastaustanne. 

Taitaa olla turha lähteä oikeusteitse rahojaan perimään, jos ei firmalla kuitenkaan ole mistä niitä maksaa. Nyt vois vaikka masentuu.

Viime yönä näinkin sitten painajaismaisia unia siitä, kuinka menetin ajamani auton (=elämäni) hallinnan ja suistuin lumipenkkaan myöhästyen sieltä, missä mun olis sillä hetkellä pitänyt olla.

Mielessä pyörii vain kysymys: Miten joku voi tehdä toiselle noin? Kiitos paljon, ex-yhtiökumppani. Onneksi luotin sinuun.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Africa

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

I love me - Challenge & Giveaway

I'm going to be visiting the I love me -exhibition in Helsinki next Friday. Inspired by that a n d some lovely link-ups I recently discovered (thank you Mrs K!), I'm posting in English again.




I love me. Not so easy to say every day, to be honest. I challenge you to continue that sentence and post it as a comment below. You can write in English or in Finnish, as you wish.

I'll be looking forward to your comments. As a reward for your contribution I'll be giving away something acquired at the exhibition. Don't even myself know what yet, that'll be a surprise :). Something nice and small, anyways. The lucky winner will be randomly selected from among the commenters next week.

Here are my thoughts today:

I love me... even though I'm not perfect.
I love me... even though I keep making mistakes.
I love me... just the way I am. Or am trying to at least.

Please feel free to continue!



tiistai 14. lokakuuta 2014

Haastiskrapula

Olin tänään työvoimakoulutushaastattelussa. Olo on kuin seuraavana aamuna iloisen humputteluillan jälkeen. Tähän tyyliinhän se homma etenee (haastatteluun soveltuvat kohdat kursivoitu):

Odotat tilaisuutta jännitys mahanpohjassa iloisesti kuplien. Ihanaa että sait kutsun! Mitähän sinne pitäis laittaa päälle? Pitäiskö viedä jotain mukanaan (todistukset)..?

(Valinta)tilaisuudessa höpötät suuna päänä mitä sattuu. Olo on kuin maailman kuninkaalla. Hei kattokaa ja kuunnelkaa kuinka hyvä mää oon! (Ai tietotekniset taidot? No joo, ihan perus... Niin että oon ollut viimeksi töissä viime vuoden tammikuussa? No vähän on päässy tää mun työttömyys pitkittymään, MUT HEI EI MUSSA MITÄÄN VIKAA OO!!!!)

Tilaisuuden jälkeen ensin laskuhumala, sitten krapula. Miks ihmeessä piti mennä sanomaan niin, miks en sanonut noin. Kyllä mä hei huomasin kun ne naiset katto merkitsevästi toisiaan siinä yhdessä kohtaa (ennen kuin sanoivat, että jos et nyt tälle kurssille pääse, voit hakea heti seuraavalle - tulokset näkyy Omissa tiedoissa ennen sen toisen kurssin hakuajan päättymistä).

Pakko saada jotain epäterveellistä syötävää. Lohturuokaa. Ja paljon. (Tässä tapauksessa puoli pussia salmiakkilakuja). Ikinä en enää... (hae yhtään mihinkään).

Ja seuraavan kerran... homma alusta uudestaan.