lauantai 27. joulukuuta 2014

Työtön luuseri töissä - epilogi

Aloitin nykyisessä työpaikassani tasan kaksi kuukautta sitten. Virallisesti olen osa-aikainen työntekijä, mutta toistaiseksi olen tehnyt koko ajan täyttä työviikkoa. Työnantajan eduksi lomat ym. määräytyvät kuitenkin työsopimuksessa mainitun kolmenkymmenen viikkotunnin mukaan. Noo, ensi viikolla on luvassa minullekin jo ensimmäiset kuuden tunnin työpäivät, ja hyvä niin - mukava päästä uudenvuodenaattona vähän aikaisemmin kotiin, ja perjantaiksi varasin itselleni kampaaja-ajan pitkästä aikaa. Niin, ja lähdinhän viime maanantainakin esimiehen luvalla kotiin tuntia ennen työvuoron loppua, kun oli niin hiljaista...

Meidän upouudessa yksikössämme olen jo "vanha" työntekijä, sillä minun aloittamiseni jälkeen meille on palkattu runsaasti uusia työntekijöitä ja koulutettu väkeä talon sisältä muista projekteista avustamaan ruuhkahuipuissa. Yksi myöhemmin aloittaneista tuli valituksi jo oman ryhmäni kanssa, muttei pystynyt heti tuolloin aloittamaan, ja yksi näistä uudemmista oli hakenut jo ensimmäiseen rekryyn, muttei tuolloin päässyt edes haastatteluun, ei kuitenkaan antanut periksi vaan haki uudestaan seuraavassa haussa - ja tuli valituksi! Jälleen yksi osoitus siitä, että sitkeys ja periksiantamattomuus kannattaa.

Tämän blogin kirjoittamisesta luovuin joku viikko sitten, osin siitä syystä, ettei aika yksinkertaisesti tuntunut riittävän säännölliseen bloggaamiseen, ja osin siksi, etten halunnut enää roikottaa Työtöntä luuseria perässäni. Aika oli ajanut sen kaverin ohi.

Vaikka uusia postauksia ei ole enää ilmestynytkään, blogissani on riittänyt kävijöitä edelleen tasaiseen tahtiin. Moni löytää blogiini googlaamalla jotain työttömyyteen liittyvää hakusanaa, tai esimerkiksi muihin aihetta käsitteleviin blogeihin jättämieni kommenttien kautta. Aihe kiinnostaa ja herättää keskustelua. Usein tulee vain valitettavasti sellainen olo, että monet työttömien blogit ovat omiaan pahentamaan työnhakijaparan jo ennestään kurjaa oloa ja lisäämään toivottomuuden tunnetta. Ymmärrän toki sen tuskankin; olinhan siellä minäkin, aina välillä. Mutta entä vertaistuki, valo pimeydessä? Löytyykö sitä?

Jos vain voisin, tahtoisin edelleen heiluttaa taskulamppuani kanssakulkijoiden näkökentässä. Tiedän kuitenkin, että moni työnhakija lakkasi lukemasta blogiani kun sain töitä. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Ja iik - joulupäivänä sen yrityksen toimitusjohtaja, jossa olen ollut reilut pari vuotta pienosakkaana ja useita kertoja tullut "lähes" palkatuksi, antoi ymmärtää heidän haluavan nähdä minut johtajan palkallisella pallilla firmassa helmikuussa tai ehkä jo aiemmin, mikäli neuvottelut sijoitusyhtiön kanssa päätyvät suotuisaan ratkaisuun. Mikäli tämä kauhuskenaario toteutuisi,  olisin entisten työnhakijakollegoiden silmissä luopiotakin pahempi. En enää edes pienipalkkainen perusduunari vaan  sydämetön, tunteeton johtoportaan edustaja. Tai jotain.

No, uskoo ken näkee - tuosta lafkasta on lupailtu minulle kaikenlaista jo niin monesti, että ihan satavarmasti en tämänkertaisiinkaan puheisiin luota. Ja minullahan on jo vakituinen työpaikka, jossa viihdyn. Alibi olla menemättä huomenna rasittavien sukulaisten luo monen sadan kilometrin päähän. Kun maanantaina on työpäivä. Olen kiitollinen. Edelleen ja joka päivä.

Työttömän luuserin korpivaellus on joka tapauksessa takanapäin. Näiden jälkisanojen myötä toivotan Sinulle, joka eksyt lukemaan tätä postausta, p a r e m p a a  u u t t a  v u o t t a! Elämästä voi nauttia, pienistä asioista saa ja pitää nauttia, oli töitä tai ei. Kun uskot itseesi etkä menetä toivoasi, kaikki on mahdollista!

Kiitos sinulle kun kuljit kanssani! Parempaa uutta vuotta t. Työtön luuseri töissä aka Elina <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!