keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Porraspäivät


Meillä töissä vietetään tällä viikolla Porraspäiviä, niin kuin aika monessa muussakin yrityksessä ja työyhteisössä. Ihmisiä kannustetaan käyttämään portaita hissin sijasta. Mää kyllä käytän niitä yleensä muutenkin, vaikka meidän toimitilat on viidennessä kerroksessa. Tulee istuttua niin paljon, että pieni portaiden nouseminen tekee ihan hyvää rapakuntoiselle toimistotyöntekijälle. Ja käytin portaita yleensä aina ennen työllistymistänikin kerrostaloissa liikkuessani, kuten pojan luona käydessä.

Neloskerroksen taukotiloissa oli seinällä lista, johon minäkin kävin raapustamassa nimeni. Samalla osallistuin arvontaan, en kyllä muista mitä oli palkintona, olisko ollut joku askelmittari tms. Porraskäytävän seinillä on tsemppijulisteita, kuten Mahtavaa, valitsit portaat! ja Parikin askelta on parempi kuin ei mitään. Tää tulee kyllä tarpeeseen, juuri kerrottiin taas Akuutissakin, että istuminen tappaa. Työssäkäynnin, tai siis toimistotyön huonoja puolia on juuri tuo paikallaan tuntikausia jököttäminen. Työttömänä tuli kyllä istuttua paljon vähemmän. Tätä kirjoittaessanikin seison; mun tietokone on keittiössä paikassa, jossa kirjoittaminen sujuu parhaiten seisten.

Porraspäiviin voi osallistua myös yksityishenkilönä, ja kaverin voi haastaa mukaan. Samalla osallistuu liikunnallisten palkintojen arvontaan. Tulkaahan kaikki mukaan terveystalkoisiin, mukaan pääsee tuon ylempää löytyvän bannerin kautta.

Terveys on pieniä, arkisia tekoja ja valintoja. Valitse Porraspäivien aikana 3.–7.11.2014 portaat hissin sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!