keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hidasta vai laahaavaa?

Nykyään on trendikästä puhua hitaasta elämästä: oman ominaisen elämänrytmin löytämisestä, sen kunnioittamisesta ja sen mukaan elämisestä. Unelmasta, josta moni uraohjus voi vain haaveilla.
Viime viikolla soitellessani yhdeksättäkymmenettään käyvälle äidilleni hän totesi elämänsä olevan nykyään "jotenkin laahaavaa". Ilmaus jäi mieleeni. Viikonloppuna kyselin sitten, ovatko vanhempani kotona seuraavalla viikolla, jos piipahtaisin tervehtimässä. Tiistaina kuulemma ovat poissa, muuten kotona. Niinpä lähdin maanantaiaamuna ajelemaan parinsadan kilometrin päässä asuvien vanhempieni luo, minulla kun ei ollut sitä kouluun tai töihin menoa.

Meinasi vanhan pariskunnan laahaava elämä muodostua kovinkin kiireiseksi, kun isälle ilmaantui aikatauluttoman päivän keskelle lyhyellä varoitusajalla hammaslääkärissä käynti (oli hammas lohjennut muutamaa päivää aiemmin, ja nyt hän sai päivystysajan puolen tunnin päähän puhelinsoitostaan). Ehdittiin kuitenkin käydä pienellä kävelylenkillä joen rannassa hammashoitolasta päästyämme. Illalla oli vielä äidilläni kirjallisuuspiiri, seuraavana päivänä he olivat menossa senioripäivään naapurikuntaan ja torstaina vielä retkelle tutustumaan paikalliseen kartanoon. Kuulostaapa toosi laahaavalta elämältä. Eipä tuonikäinen varmaan paljon enempää jaksaisikaan.

Äitini lausuntoihin tosin vaikuttaa alkava Alzheimerin tauti; aina hän ei ihan muista, mitä kaikkea on tehnyt lähiaikoina ja mitä sopinut tuleville päiville. Rupesin sitten miettimään, vaivaako minuakin samanlainen dementia - ellei nyt vielä ihan fyysinen niin henkistä laatua oleva? Kun ei mun elämässä tapahdu mitään - ja tapahtuu kuitenkin.

Näkökulmastahan se on kiinni. Arvostaako vaan sitä palkkatyön puitteissa tapahtuvaa tekemistä vai kaikkea tätä kivaa, pientä ja tärkeääkin, mikä tapahtuu kotona ja harrastusympyröissä. Pitääkö katseensa tiukasti menneessä tai vaihtoehtoisesti tulevassa vai näkeekö sen, mitä juuri nyt on ympärillä. Sen kaiken hyvän. Elääkö tässä ja nyt vai silloin ennen (kun oli töitä) ja sitku (on taas töitä). 

Onko lasi puolityhjä vai puoliksi täynnä. Onko elämäni laahaavaa - vai positiivisella tavalla Hidasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!