lauantai 20. syyskuuta 2014

Häviäjäfiilis

Juuri kun pääsin hehkuttamasta positiivisia periaatepäätöksiäni, elämä potkaisi takaisin - posti toi mukanaan kirjeen perintätoimistosta. Vaikka olinkin osannut odottaa, että näinhän tässä käy, olin kuitenkin toivonut ihmettä tapahtuvaksi ja velallisen sopivan maksusuunnitelmasta tai hankkivan jostain rahat velanmaksuun. Mutta ei kun ei. Ja fiilishän laski heti. 

Perintätoimisto kertoi suorittaneensa perintää puolestani useilla eri perintäkirjeillä, tuloksetta. Seuraavaksi harkitaan oikeudellista perintää. Tämä tarkoittaa haastehakemuksen laatimista käräjäoikeudelle ja sen jälkeen saatavan siirtämistä ulosottoviraston hoidettavaksi. Kyseisiä oikeustoimia varten perintätoimisto tarvitsi minulta allekirjoitetun valtakirjan, jonka pyysi nyt lähettämään heille mukaan liitetyssä palautuskuoressa.


Palautettuani valtakirjan asiakaspalveluun perintätoimisto laatii oikeudelliseen perintään etenemisestä kannattavuusarvion. Mikäli velallisen taloudellisesta tilanteesta tai muusta syystä johtuen oikeudellinen perintä katsotaan tässä vaiheessa tarpeettomaksi, saatava siirretään jälkiperintään.

Jälkiperinnän tärkein tehtävä on pitää saatavaa yllä ja estää saatavan vanhentuminen lähettämällä säännöllisesti velalliselle muistutuskirjeitä saatavasta. Jälkiperintätilassa olevia saatavia seurataan aktiivisesti ja aktivoidaan tarvittaessa uudelleen oikeudellisen perinnän aloittamiseksi. Mikäli minun saatavani siirretään jälkiperintään, siitä tiedotetaan minulle erikseen.

Pakko sanoa, että pahalta näyttää. Koska velallinen on osakeyhtiö, osakkeenomistajat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön sitoumuksista. Heidän vastuunsa rajoittuu vain siihen panokseen, jonka he ovat sijoittaneet yhtiöön. Yhtiö vastaa velvoitteistaan omalla varallisuudellaan.

Ja ellei firman tilillä ole rahaa, mistäs sitä minullekaan taiotaan, vaikka kuinka yritettäisiin ulosmitata. Jos taas suostuisin ex-yhtiökumppanini ehdotukseen ja siirtyisin yhtiön johtoon, vastassa voisi olla vielä pahempi tilanne. Mistä tiedän olenko ainoa velkoja, en yhtään ihmettelisi vaikka olisi jäänyt verotkin herralta maksamatta. Niin kävi saman perheen toiselle ex-yrittäjälle eli velallisyhtiön toimitusjohtajan vaimolle: hänen firmansa konkurssissa suurin velkoja taisi olla Suomen valtio, unohtui pikkasen alvien ja muiden verojen maksut.

Paska nakki. Vaikka kukaan ei ole kuollut ja maallisesta mammonasta vaan puhutaan ja niistä yrittämisen riskeistä, silti just nyt tekee vaan mieli ryömiä kivenkoloon itkemään ja neuvoa kaikkia:

1) Älä luota kehenkään.

2) Älä ryhdy yrittäjäksi.

3) Elämä haisee.

Tältä tuntuu olla häviäjä. Häviäjän ei oo helppo hymyillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!