Viime aikoina on pojan joukkueen kanssa riittänyt hommaa. Ensin järjestettiin talkookahvitusta ja tehtiin tarvikelistaa ja työvuorojakoa siihen liittyen, nyt valmistaudutaan kesän kohokohtaan, Helsinki Cupiin. Lähden itse mukaan joukkueenjohtajana, ja niinpä valmisteluhommatkin ovat minun vastuullani. Jo hyvissä ajoin tammikuussa ilmoittauduttiin mukaan ja varattiin huoneet, että varmasti saadaan sieltä mistä halutaan. Pitkin kevättä käytiin kirjeenvaihtoa järjestäjien kanssa, varattiin lisää huoneita, anottiin yli-ikäisyyslupia, kyseltiin käytännön neuvoja...
Nyt on päästy siihen pisteeseen, että on tehty pelaajaluettelot ja huonejaot ja udeltu lähtijöiltä ruoka-allergioista. Koska tilausbussi vie meidät perille turnauksen alkaessa ja hakee pois sen päättyessä, on yhteyttä pidetty bussifirmaan päin, muihin joukkueisiin, mahdollisiin kimppakyytiä vailla oleviin - niin, olen jopa kyttäillyt facebookissa tiiviisti kimppakyytiryhmää, jotta saisimme kustannuksiamme hieman madallettua ja lisämatkalaisia bussia täyttämään.
Luku sinänsä on liikkuminen julkisilla vieraassa kaupungissa. Olen toki asunut isolla kirkolla opiskeluaikoinani, mutta siitähän on herra paratkoon kakskymmentä vuotta! Nyt on sitten reittiopasta tutkittu suurennuslasin kanssa ja mietitty, paljonko pitää varata aikaa pääsemiseen millekin kentälle. Pieneen seuran logolla varustettuun vihkooni olen raapustanut poikien pelinumeroiden lisäksi ratikka- ja bussilinjojen numeroita ja pysäkkejä, joilta noustaan kyytiin ja joissa jäädään pois. Tulipa myös hankittua edullinen nettiliittymä puhe- ja tekstiviestipaketteineen, kun tarjousta ei vaan voinut ohittaa - pääseepä sitten tarkistamaan asioita netistä matkan päälläkin, jos ei sieltä vihosta ihan kaikkea sattuisikaan löytymään eikä kaikkia tärkeitä faktoja sisältäviä papereita olisikaan tullut tulostettua.
Kun tämä puuhastelu liippaa vielä melekosen läheltä mun aiempaa leipätyötäni, sitä välillä ihan unohtaa olevansa työtön työnhakija. Etenkin kun yrittäjänä toimiessani päiväni sujuivat melko lailla samaan malliin kuin viimeksi kuluneet: tein kotona töitä, hyppäsin välillä koneella lähettelemässä sähköposteja ja hakemassa tietoja, välillä taas siivosin, tiskasin ja laitoin ruokaa. Eikäpä siinä yrittäjän pestissä aina juuri sen paremmille tienesteille päässyt kuin tässä nykyisessäkään....
Pakko on siis todeta: Alkaa (pojan) harrastus olla sillä mallilla, että tuntuu melkein kuin töissä ois!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!