keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Leivotaan, leivotaan



Viime päivinä on tullut leivottua kaikenlaista. Sunnuntaina leivoin pellillisen mokkapaloja tyttären luokan maanantaisia nyyttärijuhlia varten, eilen sämpylöitä, kun vaalea leipä oli päässyt loppumaan enkä jaksanut heti aamusta lähteä kauppaan, ja kun hiivaa sattui kerrankin olemaan jääkaapissa. Tänään olikin sitten vapun perinteisen munkinpaiston aika. Sain uutiskirjeessä Myllyn Parhaalta munkkireseptin, jota päätin kokeilla tavallisesti käyttämäni Kotiruoan reseptin sijaan - ja á vot, leipominen ei ole koskaan ollut näin helppoa kuin nyt! Tässä ohjeessa oli oikeastaan kaikkea muuta vähemmän paitsi jauhoja desin verran enemmän kuin yleensä käyttämässäni, hiivan ja maidon määrä tietty oli vakio. Jauhojen määrästäkö johtui vai mistä, mutta taikina ei tarttunut ollenkaan samalla tavalla käsiin, pöytään, joka paikkaan leipoessa kuin ennen. Ja mä kun oon luullut, että hyvän maun ja rakenteen vuoksi sen p i t ä ä olla tuommoista tarttuvaista. Mutta yhtä hyviltä nämä munkit maistuivat kuin ne hankalamman kautta leivotutkin.


Joku sanoi joskus, että paras tapa vähentää nuorisorikollisuutta on leipoa paljon kotona. Nyt on sitten koitettu kantaa kortemme kekoon tässäkin asiassa, vaikka useimmiten leipomukset tuleekin kannettua kotiin kaupasta. Ajallisesti suurempi panostus oman nuorisomme pitämiseksi kaidalla tiellä tapahtuu kuitenkin muualla kuin kotikeittiössä, esimerkiksi auton ratissa kuskatessa jälkikasvua vaikkapa 4H:hon, jossa muuten kyllä leivotaankin tosi paljon, tai jalkapalloharkkoihin.

Oikein ihanaa, hauskaa, rentouttavaa vappua kaikille lukijoilleni, munkeilla tai ilman!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Pakko purnata vaikkei saiskaan. Ottaa päähän tää harrastamisen eriarvoistuminen nykymaailmassa. Kohta enää rikkailla on varaa harrastaa.

Poikani joukkueen väestä suurin osa lähtee huomenna harjoitusleirille Espanjan aurinkoon. Rannalle jää ruikuttamaan noin kolmasosa pojista. Osan kohdalla (kuten meillä) ei välttämättä ole edes rahasta kysymys, vaikka kyllä siitäkin, mutta ennen kaikkea periaatteesta: kenenkään yksittäisen perheenjäsenen harrastukseen ei laiteta kerralla tonnia, etenkin kun ei pelata missään huipputasolla vaan ihan haastajajoukkueessa. Tasapuolisuuden vuoksi silloin myös pikkusiskon pitäisi saada samanarvoinen panostus, ja se tulisikin sitten jo tuplasti kalliimmaksi. Kotimaahan jääneissä pelaajissa on kyllä sitten myös paljon esim. maahanmuuttajia, jotka oikeasti joutuvat laskemaan, onko heillä varaa kuukausimaksuihin, lisensseihin, vakuutuksiin saati turnauskuluihin kalliine majoituksineen ja matkakuluineen.

Meidän lapset on jo tottuneet siihen, ettei aina saa kaikkea mitä haluaa. Silti vähän harmittaa, eikä niin vähänkään. Jos matkan tarkoitus on nostattaa yhteishenkeä ja saada huippuvalmennusta, ei ehkä kuitenkaan nostata k o k o joukkueen yhteishenkeä se, että huippuvalmennusta saavat vain ne, joilla on siihen maksuvalmiutta. Ja kuvitelma siitä, että joku Espanjan suurseuroista scouttaisi jonkun meidän pojista tuolla reissulla riveihinsä, lienee aikamoista pilvilinnojen rakentelua. Mutta onhan se kiva lähteä aurinkolomalle keskellä kouluvuotta, kun pappa betalar.

Siinä on vaan sellainen juttu, että tänne jääneet eivät tahdo saada harkkoja tai pelejä aikaan kun poikia on niin vähän. Ja ne vähätkään eivät tahdo osallistua treenivuoroihin, kun se oma rakas valmentaja on Espanjassa ja harkkoja vetää se vähemmän pidetty. Treenivuoroja on kyllä järjestetty ihan mukavasti, mutta ei paljon lohduta kun ilmoittautuneita on yksi tai kaksi ja vuoro pitää kuitenkin perua. Huoh.

Mutta ei siinä mitään, turvallista matkaa vaan teille jotka näin olette valinneet. Tämä nyt on vaan sitä kateellisten panettelua kaikki tyynni.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Vaatehuolia

Tytär tyhjensi vaatekaappiaan pieneksi menneistä vaatteista. Tulos on tämä:


Eli vaatekaupoille on lähdettävä. Aika monta hametta neiti on napannut mun vaatekaapista, ja yhden neuleen otin mukaani neuvolan vaihtotorilta, mutta enpä tiedä kelpaako se neidille vai jääkö mulle. Mehän ollaan melkein samankokoisia, paitsi että mä olen vähän lyhyempi ja leveämpi. Olen siis perheen pienin pituuden puolesta. Lisäksi tytölle pitäisi löytää poncho tai jokin muu meksikolaistyylinen vaatekappale vappujuhlien naamiaisasua varten, ja viikko on aikaa. Yhdestä vaihtoehdosta käyn parhaillaan kauppaa Huuto.netissä, saa nähdä päästäänkö myyjän kanssa molempia osapuolia tyydyttävään sopimukseen :)

Yhtä suuret tarpeet on tietty pojallakin. Yksi hänen vaatehuolistaan ratkesi eilen, kun hain aiemmin facebook-kirppikseltä bongaamani puvun sovitettavaksi, ja sehän passas kuin valettu. Dressmannilta puku oli ostettu 160 eurolla ja pidetty kolme kertaa: peruskoulun päättäjäisissä, rippijuhlissa ja yksissä häissä, kunnes oli mennyt pieneksi. Ja tuon perheen nuorempi poika oli sen verran isompi, että tämä isoveikan puku ei hänelle mahtunut vaan piti ostaa uusi. Meidän onneksi! Sain puvun kuudellakympillä ja vältettiin kaupoissa kiertelyn vaiva. Nyt uupuu enää paita ja kengät (tarviikohan solmionkin), niin ollaan valmiita meidän herran peruskoulun päättäjäisiin ja rippijuhliin. Viimeviikkoiset hautajaiset käytiin ihan farkuissa, ruudullisessa kauluspaidassa, puvun takissa ja tennareissa. Vaan on se hianoo että nykyajan nuoret haluaa tälläytyä jo ysiluokalta päästessään, ei meijän aikana kaheksakytluvulla vaan...

Seuraava kysymys on, mitä tehdä pieneksi käyneille tyttöjen vaatteille, kun ei meidän lapsilla ole enää yhtään tyttöserkkuakaan. Kaverien tytöille olen vaatteita joskus lykännyt, joskus koittanut myydäkin, mutta siinäkin on oma vaivansa eikä minun kokemukseni mukaan tuon ikäisten lasten arkivaatteilla ole ollut hirveästi kysyntää. Ehkä vien ne vaan kirpparille tai neuvolan vaihtotorille, tai UFFin laatikkoon. Poikien vaatteet ja unisexit menee toki serkuille, halusivat tai eivät.

Joo mut nyt täytyy mennä hoitelemaan näitä päivittäisiä vaatehuolia eli ripustamaan pyykkiä. Mahtavaa kun pyykin voi jo kuivattaa ulkona, siitä tulee niiiin ihanan tuoksuista :) :)




keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Ei päivittynyt

Mikähän tuota Blogilistaa riivaa? Postaukseni eivät ole päivittyneet listalle 16.4. jälkeen. Huomasin tosin eilen, että blogini tiedoista puuttui syötteen osoite, mutta eipä tilanne korjaantunut sen lisäämisenkään jälkeen, ja toisaalta päivitykset tulivat listalle normaalisti pääsiäispyhiin asti ilman syötteen osoitettakin. Varsinaista palauteosoitetta tai ylläpidon yhteystietoja en löytänyt mistään Blogilistan sivuilta, mutta eilen laitoin viestiä facebookin kautta ja tänään vielä kommentin Kehitysblogin viimeiseen päivitykseen, joka tosin oli tehty vuonna 2013. No fb:tä ei ollut päivitetty vuoden 2012 jälkeen et silleen. 

Kehitysblogiin oli joku muukin kommentoinut samasta viasta, olis kiva tietää onko tämä kuinkakin yleistä? Ja onko Sanoma Newsillä ylipäänsä millaiset resurssit varattuna sivuston ylläpitoon, Blogilista on kuitenkin kaiketi Suomen seuratuimpia ja käytetyimpiä blogisivustoja, ellei käytetyin? Reklamaatioiden onnistunut hoitaminen on oleellinen osa asiallista liiketoimintaa.

Pikkuhiljaa rupee kismittämään tällanen. Toki voin tässä höpötellä omaksi ilokseni, mutta olishan se ihan kiva et joku muukin näitä lukis, jos vaikka sattuis silmään jotain kiinnostavaa tai omaa elämää sivuavaa. Poika arveli et sensuroivat mut pois listalta kun erehdyin kiroomaan lievästi ekassa postauksessani. Noo, jos se siitä on kiinni niin sanotaanpa vielä kerran oikein kovaan ääneen: PERRKELE!!! Live-elämässä en kiroile juuri koskaan ja siksi se jälkikasvun huomion herättikin.

Somessa on tullut muutenkin lieviä takaiskuja, kun facessa kiertävään arkikuvahaasteeseen tähän mennessä haastamani ihmiset ovat molemmat kieltäytyneet kunniasta. Katotaas miten tänään käy.. Itellähän näitä arjen haasteita riittää, kun tässä kotona melkein kaiket päivät puuhastelen. Arkikuvina olen julkaissut grillitulia, mattoja tamppaustelineellä ja simaämpäriä tekotarpeineen. Nii-in, viikko enää vappuun vaikka pääsiäinen meni just. Jokos teillä on simat tuloillaan vai kaupastako ostatte?




Vkontaktessakin pyörähdin pitkästä aikaa, ja olihan siellä odottamassa viesti ja tervehdys poikineen. Yksi entinen asiakaskin oli ottanut yhteyttä kaivaten palveluksiani, pakko oli sanoa et sori mut nyt en voi auttaa ja suositella sitä firmaa joka mulle muutenkin on velkaa, jos vaikka saisivat sit joskus velkansa maksettua. No asiakashan oli jo tietenkin ehtinyt saada asiansa hoidettua muuta kautta.

Mut jos joku osaa neuvoa, mistä tuo päivittymättömyys voisi johtua ja miten saisin yhteyden Blogilistan ylläpitoon, olisin tosi kiitollinen!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Lämpenevää?



Grillikausi on avattu, ja mittari on meilläkin hiponut jo 16 astetta. Taitaa tulla kesä?

Lämpenevältä vaikuttaisi myös työrintamalla. Vaikka skype pysyikin hiljaa lukuun ottamatta tyttäreni näh näh -viestejä yläkerrasta, vastasi ehkä-tulevan-työpaikkani tj uteluihini sähkö-postitse kertoen, ettei firma tällä hetkellä toimi alalla, jota minulle tulleet kyselyt koskevat, vaan keskittyy muihin asioihin. Nyt tiedän sentään, mitä vastata kyselijöille, ja osaan ohjata heidät suoraan "muihin kohteisiin". Seuraava kysymys olikin tietysti: jos ei tätä niin mitä sitten? Mikä on tuleva roolini yrityksessä vai onko sitä ollenkaan? Siihen tj:llä oli melkoisen seikkaperäinen vastaus valmiina, tulevaisuuteni on siis ajateltu valmiiksi ja hyvissä käsissä. Eipä siinä mittään, toivotaan että kaikki menee hyvin ja suunnitelmien mukaan. Kysyessäni onko hänellä mitään uutisia, mitään uutta kerrottavaa, ei vastausta enää kuulunut.

On tää melekosta avaimenpiilotusta koko souvi. Lämpenee, lämpenee, polttaa, polttaa - mutta löytyykö avain? Odottaako sateenkaaren päässä aarre? Poikiiko sijoitukseni, osakkuuteni start-upissa vielä joku päivä työpaikan vai rakennellaanko tässä pilvilinnoja tuuleen? Liikaa kysymyksiä, liian vähän vastauksia. 

Entä kuinka kauan työkkäri jaksaa odottaa lupausten mahdollista täyttymistä? Olen saanut olla täysin rauhassa koko tämänkertaisen työttömyysaikani, yhtään työhönosoitusta tai edes ehdotusta ei ole tullut. Reilun parin viikon kuluessa on kuitenkin otettava yhteyttä te-toimistoon työnhaun uusimiseksi, ja tiedän että naapurin työvalmentajan sormet syyhyävät päästä työllistämään minut ihan mihin tahansa yhdeksän euron päiväpalkalla, kun me pitkä-aikaistyöttömät joilla on vielä lapsiakin tullaan kunnalle niiiin kalliiksi. Joten voipi olla, että pian työllistymissuunnitelmakseni ei enää riitäkään pelkästään omatoiminen työnhaku ja CV-nettiin tutustuminen...

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kalastelua

Kevät on täällä! Laituri on laskettu paikoilleen, ensimmäiset krookukset nostaneet päänsä ja perheen rohkein heittänyt jo talviturkinkin. Ensimmäiset ongintayritykset on jo tehty ja katiska heitetty veteen, mutta saalista ei ole vielä näkynyt. Pitkäperjantaina syötiin kaupan altaasta ongittua kalaa.

Olen taas kalastellut myös toisella rintamalla, facebookissa ja skypessä. Facessa juttelin osakkuusyritykseni pääomistajan ja toimitusjohtajan ex-miehen kanssa, yritin udella tietoa firman nykytilanteesta ja siitä, kannattaako tj:n lupauksiin työpaikasta uskoa. No mitäpä eksä olisi tiennyt, erossa ovat asuneet jo kohta kolme kuukautta. Ja jos jotain tiesikin, ei myöntänyt, sanoi ettei halua kommentoida firman asioita ja että on huono neuvomaan tässä asiassa. Skypeen jätin jälleen viestiä tj:lle itselleen, kyselin miten suunnitelmat ovat edenneet, rahoituksesta jne. Mutta eipä ole vastannut hän, ainakaan vielä. Viimeksi kuulin hänestä maaliskuun alussa, kun sain puhuttua häneltä pienen sponssin poikani harrastukseen, jossa itsekin olen aktiivisesti mukana. Voisin tietysti soittaa, mutta säästelen puhelinkuluja. Kaipa hän ottaa yhteyttä kun on jotain kerrottavaa.

Tietoni ovat edelleenkin näkyvillä eräässä venäjänkielisessä nettiportaalissa ja saan puhelinsoittoja ja postia Venäjältä. Olen kuitenkin päättänyt, etten enää tee yhtään mitään ilmaiseksi, muuten saan toimia niin loputtomiin eikä sitä palkallista työpaikkaa tulekaan. Lisäksi en edes ole enää varma, haluaako toimitusjohtaja ylipäänsä toimia alalla, jota minä olen hoitanut ja ehkä tulisin hoitamaan. Postit käännän suoraan hänelle ja soittajia pyydän ottamaan häneen yhteyttä, koska en itse ole tällä hetkellä firmassa töissä. Skype-viestiin kirjoitin myös, että jos tj ei halua hoitaa tulevia kyselyitä, parempi poistaa asiaa koskevat artikkelit kokonaan portaalista.

Vähän on siis skitso fiilis, mutta rajansa kai talkootyölläkin, vaikka kuinka sitä tekisi m a h d o l l i s e n työpaikan toivossa. Minä en sitä enää tee, vaikka paljon olen tehnytkin. Piste.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Muistoa kunnioittaen

Huomenna on hautajaisiin lähtö aamuvarhaisella melkein 300 km päähän. Olen itse arkun kantajana ja vähän jännittää, kun en ole koskaan ennen moisessa tehtävässä ollut. Lueskelin netistä kanto-ohjeita, ja tuntui siltä, että aika moni asia voi mennä pieleen jos on mennäkseen. No ehkä siitäkin selvitään hengissä. Vainaja ei selvinnyt. Mustaakin mustempaa huumoria.

Arkku on kevyt ja pieni, kuusivuotiaana pois nukkunut painaa kuusitoista kiloa. Kolme arkun neljästä kantajasta on naisia. Tämä on mahdollista täällä meillä Suomessa, muttei ihan kaikkialla muualla. Tasa-arvo näkyy siis sentään jossakin, vaikka naisen euro on edelleenkin se noin 80 senttiä.

Kukat täytyy hakea jo tänään, koska lähtö tapahtuu niin aikaisin aamulla. Vaalean-punaisia neilikoita ja muuta pikkutytölle sopivaa, ei kalmanliljoja hautajaisissakaan. Värssyn voit lukea täältä. Enkä aio sanoa haudalla "Muistoa kunnioittaen", vaikka otsikko niin väittääkin. Ei, vaan rakkaudella muistaen.

******************************************************************************************************

Kuolemaan on helppo suhtautua huumorilla tai sarkastisesti, kun sitä katsoo kauempaa. Itsekin olen koukkuuntunut Nelosen Mustiin leskiin, ja ellen ole sattunut olemaan kotona maanantaina iltayhdeksältä, on jaksot ollut pakko katsoa Ruudusta. Oliko sattumaa, että minä aloitin anonyymibloggauksen samoihin aikoihin kuin sarjan Kirsi? No vaikutti päätökseen miehenikin, joka kerran blogistani keskustellessamme kysyi: "Mikset kirjoita anonyyminä?" Niin, miksen? Miksi pitää antaa blogin osoite äidille ja muille sukulaisille ja jakaa postaukset facebookissa, kun läheisistä läheisimmät eivät kuitenkaan halua, että heistä kirjoitetaan tunnistettavasti. Kynnys kirjoittaa kasvaa vuorenkorkuiseksi, kun pitää koko ajan miettiä, voiko tuttuja kohdata vielä postauksen jälkeen punastelematta. Sisimmät tunnot jäävät avaamatta.

Nyt on kuitenkin tulppa auki ja itsekritiikin tietoinen madallusyritys käynnissä. Vielä en ole haudannut julkiblogianikaan, mutta täytyy myöntää, että tänne olen postannut reilun viikon aikana useammin kuin sinne toisaalle koko alkuvuoden aikana. 

Ehkä kohta voin jo todeta: Julkisen minän muistoa kunnioittaen, Työtön Luuseri.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Edellyttää työsuhdetta

Väsyttää. Heräsin viime yönä kahden-kolmen välillä ja olin hereillä pitkään. Päivä oli kulunut mieluisten harrastusten parissa, mutta yöllä piti herätä murehtimaan maailmaa. Aikani sängyssä pyörittyäni kömmin alakertaan tyhjentämään viinipullon pohjallisen ja tsekkaamaan työpaikkailmoitukset maakuntalehdestä. Ei tietenkään minulle mitään. Olen tainnut kouluttautua väärälle alalle.

Silmiini sattui kuitenkin koulutusilmoitus, ja päätin tutkailla asiaa aamulla tarkemmin. Jos kerran ala on väärä tai koulutus sellaisenaan riittämätön, miksen hankkisi toista tutkintoa? Akateemiset opintoni jäivät aikanaan kesken sairauden takia, enkä vieläkään luota kuntooni niin paljon että uskaltaisin ajatella kovin raskaita opintoja, mutta josko jotain?

Ei kun koneelle aamulla. Koulutuskuntayhtymän sivuilta bongasinkin lupaavan oloisen erikois-ammattitutkinnon alalta, jossa olin joskus ollut töissä ilman sen alan pätevyyttä. Avasin pdf-esitteen ja luin eteenpäin: Edistä yrityksesi menestystä... Kehitä taitojasi... No mikä ettei! Taisin jo vähän innostua kun piti kesken kaiken vessaankin lähteä :)

Opinto-ohjelma vaikutti haastavalta, mutten halunnut heittää kirvestä kaivoon heti ensi metreillä. Ja sitten - se oleellisin lause: Oppisopimus edellyttää voimassa olevaa työsuhdetta tai yrittäjänä toimimista. Eikä kumpikaan toteudu kohdallani tällä hetkellä. Eli se siitä sitten. Nyt meni fiilikset.

Täytynee jatkaa tutkailua kunhan fiilikset taas palaa. Yksi vaihtoehto olis kai suorittaa toinen ammatillinen perustutkinto nykyistä tukemaan. Mutta onnistuuko se työmarkkinatuella, jos on jo yksi tutkinto? Entä jos kriteerinä olisi mahdollinen uudelleenkoulutustarve työllisyyden edistämiseksi? Tietääkö kukaan?

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kiitos hakemuksestasi

Kiitos hakemuksestasi.
Olemme valinneet toimeksiantajaltamme saamiemme kriteereiden mukaan sopivimmat hakijat jatkoon.
Valinta ei tällä kertaa kohdistunut Sinuun.

Saamme asiakkailtamme jatkuvasti uusia toimeksiantoja, joten suosittelemme, että seuraat työpaikkailmoituksiamme osoitteessa ---

Jälleen tämä tuttu vastaus työpaikkahakemukseeni. Olin tosin jo arvannut, ettei minua ollut valittu, kun ei mitään ollut kuulunut, vaikka hakuajan umpeutumisesta oli jo niin kauan. Näitä vastauksia vaan kun tulee riittävän monta, kasvaa kynnys tehdä sitä seuraavaa hakemusta. 

Edesmenneen Miina Maasolan Toisen kanssa -tv-sarjassa esittämä Susanna purkautui viime jaksossa miehelleen romanttiseksi tarkoitetulla päivällisellä: "Mä en ole onnellinen. Kun mulla ei ole mitään muuta kuin tää perhe." (Sori jos sitaatti menee vähän väärin ulkomuistista). Pala nousi kurkkuuni kohtausta katsoessa. Samalta mustakin usein tuntuu. Vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, silti välillä nousee mieleen ajatus: Kun mulla ei oo mitään muuta.

Toisaalta, jos mulla ei perhettä olisi, sitten mulla vasta ei olisikaan mitään. Välillä sen perheen olemassaolon ihanuutta on vaan vaikea muistaa, kun oikein otetaan yhteen 15-vuotiaan kanssa tai ei ymmärretä miehen kanssa toisiamme.

E d e s m e n n e e n Miina Maasolan. Parhaassa iässä olevan näyttelijän lapset menettivät äidin ja mies puolison. Minä kävin tänään tilaamassa kukkakimpun 6-vuotiaana menehtyneen veljentyttäreni hautajaisiin. Kukaan ei tiedä päiviensä määrää. Taitaa se työttömyys kuitenkin olla näiden elämän suurten kysymysten rinnalla aika pikkujuttu, vaikkei siltä aina tunnukaan.

Pikkutytön kukkalaitteeseen valitsin seuraavan muistovärssyn:

Kevyt, autuas, pieni aivan,
enkeli viaton,
joka jälkeen leikkinsä vaivan
nukkunut on.
Uuno Kailas


torstai 10. huhtikuuta 2014

Kirveelle töitä - entäs mulle?

Näin ihanan aurinkoisena päivänä on kiva puuhastella pihalla. Puuhommia riittää aina, mutta kirveellä en saa kyllä itse mitään aikaiseksi, vaan tyydyn tyttöjen hommiin ja kannan pöllejä metsästä pihaan ja katkon ja karsin pienempiä rankoja grillipuiksi.



Olis taas harkinnassa hakea työpaikkaakin. Tää on nyt sellainen paikka mihin pitää kirjoittaa oikein printtihakemus ja pistää kuoressa postiin. Työpaikkailmoitus mol.fi:ssä sisälsi tasan kolme sanaa: alan ja ammattinimikkeen. Revi sitten siitä. Kun kyselin lisätietoja ilmoituksessa mainitulta henkilöltä ja että kannattaako mun ylipäänsä hakea paikkaa ilman pedagogista pätevyyttä (ala on oikea mutta opettajan pätevyyttä mulla ei ole), sain vastauksen, että "Haemme tietysti pätevää opettajaa, mutta haun ollessa kesken en tiedä mikä tilanne on". Ja että minä itsehän päätän hakemisesta, hän ei voi valitettavasti päättää sitä puolestani. Huoh.

Täytyypä tuumata mitä teen. Eihän se tosin ota jos ei annakaan, mutta kovin suurta luottoa ei itselläni ole omiin mahdollisuuksiini. Vaikka mulla onkin peruskoulutus ja työkokemusta alalta, todennäköisesti paikkaa hakee moni akateemisen tai amk-tutkinnon suorittanut ja varmasti löytyy myös niitä päteviä opettajia joukosta. Oonhan mä tehnyt aikanaan peruskoulun puolella opettajan sijaisuuksia ja käynyt luennoimassa opiskelijoille nykyisestä alastani, mutta näinköhän se riittäisi mihinkään. Maksaneeko vaivaa? Kai se olis vaan yritettävä säilyttää positiivinen asenne ja usko omiin mahdollisuuksiin, mutku...

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pomppien kevääseen




Trampoliini on meillä koko perheen paras kaveri.

Viime lauantaina se oli taas ilmestynyt meidän pihaan: trampoliini. Monet pitävät tramppaa varsinaisena turmapesäkkeenä, mutta meillä ei tällaista ongelmaa ole ollut - me hankittiin tuo kotipihan komistus (vai liekö rumistus) vasta viime vuonna lastemme ollessa 12- ja 14-vuotiaat. Sitä ennen ei tunnettu tarvetta tai ei otettu satunnaisia ruinailuja kuuleviin korviimme. Eikä ole laitos seissyt pihassa turhan panttina; vuoron perään siellä pomppivat kaikki meistä vanhimmasta nuorimpaan. On meinaan hyvää kuntoliikuntaa, ei tartte enää lenkille lähteä jonkin aikaa siinä pompittuaan ja vehdattuaan. Lapsilla on usein trampalla pallo mukana, ja kylä lähtee kaikenmaailman skorpioni- ja saksipotkut. 

Sen verran oli itsellä jalat irti maasta lauantaina, kun jalisturnaukseen oli lähdetty puoli kuudelta aamulla ja kotiin palailtiin yhdentoista maissa, että pääsi yllättämään moni muukin asia kuin trampoliini. Sunnuntai ja maanantaipäivä siinä sitten meni vilahtaen ohi ilman että tuli seurattua uutisia, ja maanantai-iltana iltapäivälehtien lööppejä kauppareissulla katsellessa ihmetys oli valtaisa, kun huomasin, ettei meillä näköjään ollutkaan enää jatkossa sama pääministeri kuin viimeksi kun asiasta kuulin. Niin muuttuu maailma Eskoseni, näemmä.


Pari viime postausta on menny lähinnä valittaessa. Mutta oikeesti, emmä valita. Yksi työttömyyden parhaista puolista on siinä, että on aikaa lapsille ja perheelle. Töissä käydessä tuntui, ettei ehtinyt tehdä mitään muuta kuin käydä siellä töissä ja siivota viikonloput. Etenkin kun se työpaikka ei ollut ihan tossa vieressä. Hattua nostan teille jotka handlaatte molemmat. 

Yrittäjyys sopikin sitten perheelliselle paljon paremmin, kun pystyi säätelemään omia aikataulujaan eri tavalla kuin yhdeksästä viiteen -duunissa. Harmi vaan ettei se meidän tapauksessa lyönyt pitemmän päälle leiville, ja tulihan siihen sit muutakin skismaa. Elämä on.

Mut ei tää työttömyys mulle ole ollenkaan niin iso ongelma kuin oon ehkä antanut ymmärtää. Se tässä kismittää että muille se tuntuu olevan, vrt. eka postaukseni. Mää heittelen lapsille palloa trampalle iihan r a u h a s s a.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Sattuvia sanoja

Tuli eilen päivällisen jälkeen sanaharkkaa miehen kanssa. Olin hoitanut erään tilanteen huonosti, tai en ollut hoitanut ollenkaan vaan ollut vaan hoitavinani. Olisko ollut huono päivä sit kullallakin, kun homma meni riitelyksi. Ja mulla itkuksi ja huudoksi, tapani mukaan. Loihe mies lausumaan: "Tuu ny sitte siihen vollottamaan, ethän sä muutakaan osaa." Enkä muuten siitä hetkestä eteenpäin sitten osannutkaan, huusin vain hysteerisenä et no nii nyt säkin jo sanot noin, kyl mä tiiän mikä paska mä oon...

Illalla kun tulin kotiin takas harkkareissulta mies pyysi anteeksi että oli suutuspäissään tullut sanoneeksi sellaista mitä ei tarkoittanut. Sanottua ei kuitenkaan saa sanomattomaksi, ja aamullakin vielä itketti. Oonks mä tosiaan saamaton paska joka ei osaa muuta ku itkee? Pakko myöntää että itsekin tulee välillä noin ajateltua. Aina en tykkää ollenkaan siitä mitä peilistä nään.

Oli paljon helpompi olla työtön silloin kun lapset oli pieniä. Silloin mulla oli työttömän status vaan siks koska kotihoidontukea ei maksettu kuin kolmevuotiaaksi asti ja halusin hoitaa lapset kotona pidempään. En ees hakenut töitä ja välttelin te-toimiston ehdotuksia ja työhönosoituksia viimeiseen asti.

Mut nyt kun on ihan tosissaan hakenutkin töitä, lähetellyt hakemuksia sinne sun tänne tuloksetta, alkaa olla ihan varma et ei tää skulaa. Mä oon liian vanha ja ruma ja lihava, alikoulutettu ja ollut liian kauan työttömänä. Kaupan kassalle en haluu ja siivota saa kotonakin tarpeeksi, eli ei ehdoilla millä hyvänsä. Omalta alalta kiitos tai joltain missä mun erityistaidoista ois hyötyä, mut ei taida onnistua tällä seudulla?!

Sanotaan et mikä ei tapa se vahvistaa. Mut voiko työttömyys tappaa? Itsetunnon se ainakin tuntuu vievän mennessään, ja pienikin kritiikki katkaisevan kamelin selän.


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Valheen vanki

Oon ollut työttömänä kohta vuoden ja kolme kuukautta. Sitä ennen mulla oli oma yritys toisen yrittäjän kanssa, no joo olinhan mä sen jälkeen vielä jonkin aikaa "palkka"töissäkin, eli perus-palkattomassa duunissa pelkän provikan varassa, ja kun homma ei toiminut niin pakkohan se oli lopettaa. Eli kortistoon kävi matka. Aluksi ansiosidonnaiselle ja nyt jo pitkäaikaistyöttömänä nautitaan työmarkkinatukea.

Työttömyysajan alussa mä auttelin täysin lainvastaisesti kaverin firmassa, josta itsekin omistan ihan pienen siivun. Tein siis ilmaista hommaa, talkootyötä, jollaistahan työtön ei saa tehdä. Se haittaa omaa työnhakua ja estää ehkä työnantajaa palkkaamasta jonkun ihan oikeesti. Halusin kuitenkin viedä start-upia eteenpäin tekemällä oman osani, korvaus olisi ehkä työllistyminen myöhemmin ko. puljuun - tai niin tj ainakin kovasti lupaili. Viime kesän alkupuolella oltiinkin jo melkein allekirjoittamassa työsopimusta, hakemassa lainaa ja palkkatukea, mutta sitten homma tyssäs. Lafka pääs mukaan rekrykoulutukseen jonka kautta sai ilmaista työvoimaa = harjoittelijan. Ehkä olin tyhmä ja ylpee mut siinä vaiheessa mä päätin, etten enää tekis ilmaiseksi työtä, jota oon niin kauan jo tehnyt ja siihen pätevyydenkin hankkinut, kyllä tässä vaiheessa olis maksettava jo kunnon työstä kunnon palkka. Kun harjoittelujakso loppui ja rekrykoulutukseen osallistunut henkilö olis pitänyt palkata töihin, tj soittikin mulle ettei tää tyyppi oo sovelias henkilö tähän hommaan. He haluu mut ja kesään mennessä olis työpaikka tiedossa. Mä en enää tiedä mitä uskoa tai ajatella. Toistaiseksi oon joka tapauksessa työtön.

Mä oon aktiivisesti mukana monenlaisessa, lasten harrastuksissa jne. Aikaa kun nyt useimmiten on vähän enemmän kuin keskiverto työssäkäyvällä. Ihme juttu kun joku kysyy, mitä teen työkseni tai missä käyn töissä, mä en voi vaan rehdisti ja reilusti paukauttaa et oon työtön. Mun pitää alkaa laulaa satuja niin kuin olisin edelleenkin yrittäjä. Sama juttu oli silloin kun mun mies oli työttömänä. Ikinä en kellekään kehdannut sanoo - siis yhtään vieraammille, toki ihan lähipiiri tietää tilanteet - että mies on omasta tahdostaan työttömänä kotona, aina puhuin niin kuin se tekis edelleenkin entisiä hommia. 

Mikä vittu tässä on niin vaikeeta? Miks ei voi olla ylpeenä, pää pystyssä t y ö t ö n?!?!? Meitähän on kuitenkin yli kolmesataa tuhatta!